Uusi osoite on valmistusvirheita.blogspot.com/!

Jotenkin taas tuntuu, että kaikki menee päin persettä. Huomaan taas, että se irc-gallerian yhteisö "vihaan ihmisiä" on kuin onkin minulle se juuri oikea paikka.

Taitaa olla turha tutustua ja ystävystyä yhtään kenenkään kanssa, koska miksi kukaan mun kanssa haluaisi olla. Avopuolisokin taisi lopettaa välittämisen pitkän aikaa sitten. Välillä ärsyttää, kun itse olisin heti valmis hyppäämään luodin eteen kenen tahansa läheisen puolesta, kun niin kutsutut kaverit tai ystävät joutuvat miettimään useampaan kertaan vastausta yksinkertaiseen kysymykseen. Ongelmana taitaa siis olla, että älitän ihmisistä enemmän kuin he minusta.

Eli saatiin poikaystävän kanssa sitten yhteinen kämppä, ja jo nyt on ollut paljon hyviä

kuin huonojakin hetkiä, ja riitoja esim. sängyn petauksesta ja lähes kaikesta muustakin.

 

Oikeastaan ei olisi aikaa kirjoittaa taaskaan, kun pitäisi neuloa kaverin synttärilahjaa

valmiiksi :'D

..Tällä elämällä,siis. Kun ei mikään huvita ja kaikki seinät kaatuu päälle.

Poissaoloja on kertynyt niin paljon, että niiden korvaaminen taitaa olla

aikalailla mahdotonta, ainakin tässä kahden jäljelläolevan vuoden aikana.

Toinen asia on sitten että haluaisinkokaan edes jatkaa tällä alalla, sillä

epilepsia-diagnoosin jälkeen on tullut mietittyä kaikenlaisia vaaratilanteita

ja vastaavia, joita ei voi parhaalla tahdollaankaan ennustaa.

Epilepsiakohtauksen jäljiltä olkapäässä on joku jotenkin lenksahtanut,

sillä se on vieläkin kipeä, vaikka kyseisestä kohtauksesta (jonka aikana

siis tipuin olkapään päälle tuolilta) on jo monta kuukautta. Lisäksi

viimetalven nilkkamurtuma vaivaa edelleen, eikä pitkään seisominen

keittiöllä auta pätkääkään. Nilkka on välillä niin kipeä, että on yhtä tuskaa

nousta käymään vaikkapa vain vessassa, saati kaupassa sitten.

 

 

Jotenkin tuntuu typerältä, ettei vain hieman alle 18.v saa tehdä omia

päätöksiään yhdessä tyttöystävänsä kanssa, jotka liittyy vain heidän

yhteiseen elämäänsä ja vaikuttaa toivon mukaan vain positiivisella

tavalla vanhempienkin arkeen. 

 

   Omituisinta tässäkin on se, että vanhemmat yrittävät "suojella"

lapsiaan elämän kolhuilta tai miksi he itse sitä nimittävätkään, kun

sanovat olevansa vanhempia ja viisaampia. Kuinka voi tietää, toimiiko

jokin kunnolla jos ei ole ikinä kokeillut sitä? Tuntuu tyhmältä, että

vanhemmat sanovat, ettei jokin juttu kestä, vaikken usko että he millään

tietävät juurikaan mitään pojan ja tytön, nuorten aikuisten suhteesta.

 

   Juttu ei ehkä kestä ikuisesti, ei ehkä edes kahta viikkoa enää, mutta

eikö siitä saisi nauttia silloin kun se vielä on mahdollista? Suremaan ja

katumaan ehtii varmasti riittämiin myöhemminkin. Miksei saisi elää ja

rakastaa sen ihmisen kanssa ja sitä ihmistä, joka sillä hetkellä tuntuu

olevan se kaikkein ihanin ja rakkain?