Ihan mieletön Ikävä kaikkia ihmisiä siellä pohjoisessa. Tänään taas
huomasin, kuinka kaipaan sitä mitä meillä joskus yläasteella oli, ja olen
niin pohjattoman, pohjattoman surullinen, koska en usko, että saan
enää ikinä kokea, miltä tuntuu kun kaksi tai kolme ihmistä on samalla
taajuudella. Tai ainakin siltä se tuntui. Kuitenkin salakavalasti mieleen
hiipii tunne, oliko mikään siitä totta ollenkaan; entä jos kaikki oli vain
teeskentelyä, kun niin sokeasti luotin ja uskoin; tunsin, että kun
lähden iltapäivällä koulusta, joku odottaa, että seuraavana päivänä
tapaisi minut uudestaan ja oikeasti haluaisi minut seuraansa.
Mutta jo nyt yksi niistä ihmisistä on kääntänyt minulle selkänsä,
enkä voi kuin ihmetellä, miten helposti se loppujen lopuksi kävi;
kolmen vuoden ystävyys on yhdellä viestillä poispyyhkäisty, vaikka
ennenkin oli riidelty. ainakin itse joka riidan jälkeen ajattelin; "en puhu
sille enää ikinä", mutta kuitenkin jo seuraavana päivänä olimme taas
ystäviä, aivan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Viimeinen niistä kahdesta kuitenkin pitää yhteyttä, mutta kuitenkin
ymmärrän, että se voi olla vaikeaa, kun puolet siitä mikä joskus
yhdisti, onkin kadonnut. Tai ainakin kiskoo toiseen maailmaan, siihen,
jossa minua ei enää ole, tai siihen, jossa minua ei koskaan ollutkaan.
Myönnän, että olen muuttunut hirveästi parin viimevuoden aikana.
En ehkä ole parasta mahdollista seuraa, kun juon ja poltan
satunnaisesti enkä suhtaudu niin vakavasti kouluun. Vakituinen
poikaystävä saattaa myös vaikeuttaa asiaa: On hieman vaikea
ymmärtää, miten pöydälle jätetty maitopurkki voikaan ärsyttää, kun
itse ei ole ollut samassa tilanteessa. Eikä välimatkakaan varmasti ole
pienin syy siihen, vaikkakin tuntuu omituiselta, että sillä on ollut
näinkin paljon vaikutusta, vaikka lupasimme, ettei se vaikuttaisi. Vai
oliko sittenkin kyse siitä, että loppujen lopuksi muutuin liikaa?
Tuntuu vain että olen niin yksin täällä tai missä tahansa, kun aina
ihmiset tuntuvat olevan niin erilaisia, tai sitten jokin luonteen piirre
vain tuntuu ylitsepääsemättömältä niin, ettei oikeastaan edes jaksa
yrittää ystävystyä kenenkään kanssa. Tai sitten vain en tahdo muita
ystäviä, kun joskus omistin ne parhaat.
Kommentit